Lajin historia
Tarinan mukaan kaikki sai alkunsa kun merijalkaväen sotilaat väittelivät kuka on kestävin urheilija: uimari, pyöräilijä vai juoksija. Laivastoupseeri John Collins järjesti väittelyn pohjalta IRONMAN-triathlonin, yhtämittaisen uinti-pyöräily-juoksu -kilpailun. Kilpailumatkoiksi valittiin Havaijilla käytävien perinteisten yksilölajien matkat: Waikiki-avovesiuinti 3,8km, Oahun ympäriajo -pyöräily 180km ja Honolulun maratonjuoksu 42,2 km.
Ensimmäiseen kilpailuun osallistui 15 miestä, joista 12 pääsi maaliin. Voittaja Gordon Haller - paikallinen taksinkuljettaja - käytti suoritukseen aikaa 11h 42min. Tähän päivään tultaessa on menty huimasti eteenpäin. Havaijin kilpailu on järjestetty vuosittain 1978 lähtien. Nykyisin kilpaillaan lokakuussa täyden kuun aikaan. Kilpailu on siirtynyt Oahulta, Honolulusta Havaijin suurimmalle saarelle, Big Islandille, Konan kaupunkiin. Syynä siirtoon oli suuri osallistujamäärä ja sen mukanaan tuomat turvallisuusseikat. Kilpailijoita on n.1500 yli 50 eri maasta. He ovat ansainneet paikkansa karsintakilpailuissa, joissa on useita kymmeniä tuhansia yrittäjiä eri puolilta maailmaa.
Havaijin kilpailu on tullut tunnetuksi Suomessa mm. Pauli Kiurun ja lajin suomalaisen pioneerin, Magnus Lönnqvistin myötä. Pauli kilpaili useana vuonna parhaana eurooppalaisena amerikkalaisia vastaan sijoittuen parhaimmillaan vuonna 1993 toiseksi ajalla 8.14.24.
Havaijin kilpailu on äärimmäinen "kestävyskoe", sillä olosuhteet ovat erittäin vaativat. Lämpötila on yleensä jopa yli 30 celciusastetta ja ilman kosteus 75-90%. Kova tuuli ja raskas reitti puristavat kilpailijoista ulos kaikki henkiset ja fyysiset voimavarat.
Triathlon sai nykymuotoisena lajina alkunsa juuri Havaijin Ironmanista. Nykyään kilpaillaan monilla eri matkoilla, jotka ovat osia Havaijin kilpailun matkoista. Triathlon oli Sydneyn olympialaisissa ensi kertaa mukana virallisena olympialajina ja kilpailumatkana olympialaisissa on ns. varttimatka eli n. 1/4 Havaijin täyden matkan triathlonista. Tätä 1/4 matkaa kutsutaankin virallisesti tällä hetkellä olympiamatkaksi.
Olympiamatka ja muut kilpailtavat (viralliset) matkat ovat muunnoksia täyden matkan kisasta, mutta eivät nykyisin suoraan siitä ositettuja:
1/8 matka on viralliselta nimeltään sprintti
(uinti 750m, pyöräily 20 km, juoksu 5 km)
1/4 matka on siis olympiamatka
(uinti 1500m, pyöräily 40 km, juoksu 10 km)
1/2 matka eli puolimatka
(uinti 1900m, pyöräily 90 km, juoksu 21.1 km)
Täysmatka on edelleenkin virallisesti Havaijin reitin mittainen, vaikka ETU:lla onkin olemassa nk. "pitkä matka", joka tulee Nizzan kisan matkoista uinti 4000m, pyöräily 130 km, juoksu 30 km.