Stamina Triathlon Club ry

Stamina Triathlon Club ry on perinteikäs triathlonseura. Seura on perustettu 1990 ja sen kotipaikka on Jyväskylä. Seurassamme on tällä hetkellä n. 130 aktiivista jäsentä (11/2021). Stamina on Suomen Triathlonliiton jäsenyhdistys.

Järjestämme jäsenillemme viikoittain ohjattuja uinti- ja juoksuharjoituksia, juoksua tukevia treenejä, lihasvoimaa ja yhteislenkkejä sekä vapaavuoroja omatoimiseen harjoitteluun Jyväskylän uimahalleissa. Seuran harjoituksista ja tapahtumista tiedotetaan Nimenhuudossa. Lisäksi säännölliset jäsenkirjeet tiedottavat seuran ajankohtaisista asioista.

Stamina TC järjestää myös kilpailutoimintaa, olemme järjestäneet esimerkiksi Duathlonin SM-kilpailut jo useampana vuonna. Jäsenillemme järjestämme aika ajoin cup-luonteisia kilpailuja ja seuran treeneistä jokaiselle löytyy varmasti sopivia kirittäjiä parhaan harjoitteluvasteen saavuttamiseksi. 

Myös viikonloppuleirejä lajin harjoitteluun järjestetään pari kertaa vuodessa. Kautta rytmittävät yhdistyksen vuosikokouksen lisäksi syksyiset kauden päättäjäisjuhlat ja kevätkauden tapahtumat.

Staminan jäseniltä löytyy kymmenittäin eri ikäsarjojen SM-mitaleja triathlonin eri matkoilta. Jäsenten kesken järjestetään myös yhteisiä harjoittelu- ja kisamatkoja eri kohteisiin tilaisuuden tullen.

Staminan yhteisö on tiivis ja kaikki lajista kiinnostuneet kokemukseen katsomatta ovat tervetulleita osaksi triathlonyhteisöämme. Lajin aloittamiseen riittää auttava uimataito sekä polkupyörä ja kypärä.

Tule rohkeasti kokeilemaan triathlonia ja liity mukaan iloiseen joukkoomme!

Märkäpukuja sovitellaan pari kertaa vuodessa treenien yhteydessä